Niko Mokkila nimitetty vetämään Hartwall Capitalin sijoitustoimintaa
DI, KTM, Niko Mokkila (1979) aloittaa Hartwall Capitalin palveluksessa kuluvan syksyn aikana. Mokkilan vastuualueena on koko yhtiön sijoitustoiminta ja hän raportoi uudessa tehtäväroolissa suoraan hallitukselle. Mokkila siirtyy Hartwall Capitalille pääomasijoitusyhtiö Altorilta ja hänellä on kaikkiaan noin 15 vuoden kokemus pääomasijoitustoimialalta ja sijoitustoimintaan liittyvistä konsultointitehtävistä. Mokkilan kokemus ja osaaminen ovat keskeisessä roolissa kun yhtiön sijoitustoimintaa kehitetään eteenpäin.
Yhtiön hallitus on päättänyt, että se ei valitse yhtiölle toimitusjohtajaa. Väliaikaisen toimitusjohtajan tehtäviä lokakuusta 2018 lähtien hoitanut Heidi Sulin vastaa jatkossa yhtiön muusta juoksevasta hallinnosta ja raportoi Mokkilan lailla suoraan hallitukselle.
Yhtiön hallitus ja operatiivinen tiimi käynnistävät syksyn aikana strategiaprosessin, jonka tarkoituksena on tehdä tarkennuksia yhtiön sijoitusstrategiaan ja selkeyttää toimintamallia. Mahdollisista muutoksista informoidaan tarvittaessa, arviolta alkuvuodesta 2020.
Lisätietoja:
Michael Rosenlew, hallituksen puheenjohtaja
Yhteydenotot johdon assistentin Karen Granvikin kautta (+358 9 6818 5610)