Hartwall Capital ostaa SUEZin Suomen toiminnot

Hartwall Capital Oy Ab on sopinut ruotsalaisen SUEZ Recycling AB:n kanssa SUEZ Suomi Oy:n koko osakekannan ostosta. SUEZ Suomi vastaa ranskalaisen SUEZ Group-konsernin Suomen liiketoiminnoista.

SUEZ Suomi on toiminut Suomessa vuodesta 1964, ja vuodesta 1998 se on kuulunut SUEZ-konserniin. SUEZ Suomi on toimialansa johtavia yhtiöitä Suomessa. Sen liikevaihto oli vuonna 2015 71 miljoonaa euroa ja yhtiöllä on noin 300 työntekijää. Yhtiö tarjoaa monipuoliset jätteenkierrätys- ja esikäsittelypalvelut yrityksille, kunnille ja kotitalouksille koko maassa, 200 ajoneuvon ja kahdeksan esikäsittelylaitoksen avulla. Palvelutarjontaan kuuluvat mm. eri jätejakeiden keräys, kuljetus ja esikäsittely. Kerätyt ja esikäsitellyt jätejakeet päätyvät uusiomateriaaleiksi, energiantuotantoon tai ne ohjataan tarvittaviin loppukäsittelyihin.

Hartwall Capitalin toimitusjohtaja Eeva Ahdekivi kommentoi: ”SUEZ Suomen liiketoiminta ja asema markkinallaan ovat vakaita, ja yhtiöllä on hyvät kasvunäkymät pitkällä aikavälillä. Kierrätyksen ja uusiomateriaalien tarve ja niihin kohdistuvat vaatimukset tukevat toimialan kasvua jatkossa. SUEZ Suomi sopii hyvin Hartwall Capitalin strategiaan toimia harvoihin merkittäviin omistuksiin keskittyvänä, pitkäaikaisena omistajana yhtiöissä, joissa voimme aktiivisena omistajana tukea arvonluontia. Arvostamme yhtiön johdon tekemää hyvää työtä ja kannustamme heitä tarttumaan tuleviin kasvun mahdollisuuksiin.”

SUEZ Suomen toimitusjohtaja Jorma Kangas toteaa: ”Olemme onnistuneet viime vuosina parantamaan SUEZ Suomen kannattavuutta, samalla kun olemme kasvattaneet yritysasiakkaille suunnattua liiketoimintaa. Uuden omistajan tuella voimme edelleen keskittyä hakemaan kasvua, esimerkiksi laajentamalla palvelutarjontaamme ja identifioimalla uusia asiakastarpeita toimialallamme.”

Kaupan odotetaan toteutuvan ennen vuoden 2016 loppua. Osapuolet ovat sopineet, että kaupan ehtoja ei julkisteta. SUEZ Suomen nimi ja liikemerkki uudistetaan vuoden 2017 aikana yhtiön poistuessa Suez-konsernista, uudesta nimestä tiedotetaan vuoden 2017 alkupuoliskolla. Yrityskaupalla ei ole suoraa vaikutusta yhtiön operatiiviseen toimintaan. Yhteystiedot ja asiakaspalvelu säilyvät ennallaan.

Hartwall Capital on suomalainen, perheomisteinen sijoitusyhtiö, joka tekee suoria osakesijoituksia valikoituihin pörssiyhtiöihin ja ei-listattuihin yhtiöihin. Hartwall Capital kasvattaa omistustensa arvoa toimimalla aktiivisena omistajana ja tukemalla yhtiöiden kasvua. Hartwall Capitalin omistusten arvo on yli 700 miljoonaa euroa, merkittäviä osakeomistuksia on kahdeksassa yhtiössä.

EY Corporate Finance, Hannes Snellman, Deloitte ja Vahanen toimivat Hartwall Capitalin neuvonantajina yrityskaupassa. Rahoituksen järjestäjänä toimii Nordea.

Lisätietoja:
Jussi Salokangas, Sijoitusjohtaja, Hartwall Capital
soittopyynnöt 09 6818 560

www.suez.fi
www.hartwallcapital.fi